AAAAAAARRRRRRGGGGGGHHHHHH, liian nopeasti lähestyvät kirjoitukset stressaavat. Paljon.

En ole ihan varma, onko Facebook hyvä vai huono keksintö, mutta ainakin se täyttää tehtävänsä. Yhteydenpito tuttuihin on liiankin helppoa: sain kutsun serkkuni tupareihin. Jaiks. Tavallaan olis kiva mennä, pippalot jeejee. Viime aikoina en ole tosin oikein viihtynyt pippaloissa... (Niinpä, mikä mua vaivaa?!) Lisäksi en edes tiedä missä ne on ja oon aika huono löytämään paikkoja. Lisäksi sinne on kaikesta päätellen tulossa tosi paljon porukkaa, enkä tunne kuin muutaman sukulaiseni, ja nekin hyvin pintapuolisesti. Enkä edes tiedä, millaiset pippalot ne sitten olisivat. Jotkut sivistyneet kekkerit vai ryyppäjäiset vai jotain siltä väliltä? Pitäiskö tuoda omat juotavat mukaan? Ei ne mitkään sellaiset kahvikutsut ainakaan ole, joihin kutsutaan koko suku tädeistä pikkuserkkuihin, koska minut kutsuttiin henkilökohtaisesti, ei mun porukoita. Vai onko tarkoitus, että mä kutsun ne myös? Äää en tiedä. Kauheeta miettiä näitä kun on niin epäselvää että millainen ajatus juhlan järjestäjillä on mielessään.

Fiilikset ovat olleet vähän epämääräiset ja ahdistustaso taas mennyt vuoristorataa laidasta laitaan. Tai no ei nyt missään vaiheessa oo ollut ihan nollatasoa, mutta asteikolla nollasta sataan alimmillaan ehkä siinä kahdenkymmenen tienoilla. Periaatteessa asiat tuntuis järjestyvän, välivuodeksi menee ja mahdollisesti töitä siksi aikaa tiedossa, mut kuitenkaan ei tunnu hyvältä. En osaa kuvailla sitä fiilistä, joka mulla on, sellainen hajoamisen ja sekoamisen ja hallinnan katoamisen tunne. Tätä taas vaihteeksi. Phö.

Viime viikonloppuna sain ilmeisesti jonkinasteisen paniikkikohtauksen. Tai ainakin kyseessä olivat ne klassiset paniikkihäiriön oireet, jos näin voi sanoa. Se on vähän kummitellut mun mielessä. Mulle ei oo ikinä ennen käynyt mitään tuollaista, ja se oli aika kamalaa. Hävettää pikkuisen ehkä vieläkin, kun sitä oli todistamassa eräs, joka on tyyliin viimeinen ihminen jonka toivoisin olevan paikalla kun alan seota. Seuraava päivä oli melkoista pinnistelyä olla taas normaali - tai siis minuksi normaali, hah haa.