keskiviikko, 28. heinäkuu 2010

Matkaaaaan!

Nautin suunnattomasti kahdesta vapaapäivästäni, joista toinen on onneksi vielä edessä. Oon nukkunut pitkään, olkoonkin että nukun aina pitkään kun mulla on aika iltapainotteisia nuo työvuorot, lueskellut ja nähnyt ihmisiä kaikessa rauhassa. Yleensä jos vapaapäivät osuu viikonloppuun, niin viihteeksihän se menee, ja enhän mä silloin ehdi kotona vaan lojua.

Lueskelusta puheen ollen, mulla on kesken Jules Vernen Around the World in Eighty Days. Mulla on pienestä pitäen ollut syvät tunnesiteet tähän teokseen, vaikka vasta nyt sen luen. Meillä oli pienenä joku piirretty versio siitä, klassisesti VHS:nä. Se oli se missä ne on niitä eläimiä (miksi on muuten niin paljon lastenpiirrettyjä, joissa eläimet ovat kuin ihmisiä, vaatteet ja kaikki?), ja tää Phileas Fogg taisi olla joku leijona tai mikä lie kissaelukka nyt olikaan. Olin niin rakastunut ja ihastunut siihen! Se oli mun lempparivideoitani, en voinut millään kyllästyä siihen. Totta kai kun kirjakaupassa tän kirjan bongasin, niin pakkohan se oli ostaa (sitä paitsi se oli pokkari ja maksoi 3,95). Mmmm, me likes! Okei, onhan se hiukan eurosentrinen ja no, ei nyt ihan rasistinen, mutta kyllä eurooppalaiset vs. aasialaiset -vertailussa kallistuu selkeesti eurooppalaisten paremmuuden puolelle. Annan kuitenkin, jos nyt en anteeksi, niin ainakin olla, oman aikansa lapsi ja noin. Mut ei vitsi, kun on kutkuttavaa lukea, ja edelleen oon vähän ihastunut Phileas Foggiin. On se tosin samalla tavalla kaksijakoinen kuin koko kirjakin: siinä on huonot puolet, jotka on aivan helvetin ärsyttäviä (miksi se on koko ajan niin kylmä ja flegmaattinen? Miksei se ikinä näytä mitään tunteita? Miksi sen perkele täytyy olla niin looginen ja matemaattinen ja herra ties mitä?) mut toisaalta taas hallitsee ja hillitsee itsensä ja kaikki sellainen etäisyys on omiaan herättämään kiinnostuksen. Siis jos se olis oikea. Kun siis enhän oikeasti fiktiivisiin henkilöihin ihastu. Kiehtovia ne kyllä hyvin usein on, monessa tapauksessa, ja jessus jos ne olisivat ihan oikeasti olemassa.

Hiljaiseloa kaiken kaikkiaan, mutta varsin rentouttavaa. Puolentoista viikon päästä toivottavasti lähtö Maggien mummille meren rannalle! Haluaisin niin kovasti sinne. Kesä ei oo kesä, ilman että siellä käy. Tää olisi jo neljäs kesä siellä. Yhden viikonlopun ehtisi vaan olla, siinä missä aiemmin on oltu viikko, mutta parempi yksi viikonloppu kuin ei mitään.

Kaiken kaikkiaan on melkoinen matkakuume, kun ynnää Jules Vernen ja ton potentiaalisen merenrantareissun yhteen ja pitää mielessä vielä sen, että työt tarkoittaa palkkaa, mikä tarkoittaa, että melkein vois olla jopa varaa lähteä jonnekin kaupunkilomalle muutamaksi päiväksi. Ehkä syksyllä. Hauduttelen tätä ajatusta. Josko sitä uskaltais yksin mennä, en nimittäin usko saavani ketään mukaan. Kuitenkin kun jos ois mahdollista, en haluis hukata sitä mahdollisuutta jonkin typerän en mä nyt yksin lähde -asian takia. Oon halunnut niin pitkään matkustella, ja tiedän, että katuisin myöhemmin, jos en lähtis kun on mahdollisista.

sunnuntai, 25. heinäkuu 2010

Sunnuntain syytä

Meumeumeu, töitä töitä, ei päällisin puolin mitään muuta. Töiden lisäksi... öö, en tiedä, ja sunnuntaina ei sitä itse asiassa edes pitäisi miettiä. Pitkään luulin, että sunnuntait on huonoja ajattelupäiviä krapulan takia, mutta tänään en oo krapulassa eikä ajattelu silti suju. Sunnuntai kerta kaikkiaan on jostain syystä niin onneton väsymyspäivä, ja väsymys tuo mukaan vitutusta ja itsesääliä. Noiden tunteiden vallassa ei tosiaankaan pääse missään mihinkään hyvään lopputulemaan.

Niin, epämääräistä on. On yksi jos toinenkin, joista en saa mitään selvää. Itse asiassa parikin tapausta, joissa mietin, voinko mä luottaa tähän ihmiseen niin paljon, että voitais olla ystäviä ihan oikeasti. Sitten on näitä, joiden pärjääminen itsensä ja muiden kanssa huolestuttaa. Bääm, yhden ystävän yllättävä paljastus syömishäiriöstä oli aika paha ja toisen paljastus pitkän suhteen epäilemisestä (mikä on kai ihan normaalia kuitenkin pitkässä suhteessa? Miettiä, onko se sitä, mitä oikeasti tahtoo? - Mutta kuitenkin huolestuttaa), ja en tiedä, miten voin auttaa. Aika pitkälti tosin sellaisia asioita, joissa kukaan ulkopuolinen ei voi auttaa. Voi kuunnella ja olla olemassa silloin kun tarvitaan, mutta tuon parempia ideoita mulla ei ainakaan ole.

Öäää, tuntuu vaan, etteivät mitkään ihmissuhteet ole enää mutkattomia. Jopa ne kaikkein vankimmat ja vakaimmat, nekin ovat solmuisia ainakin jossain pinnan alla muka huomaamattomasti, vaikka se on varsin huomattavissa, siitä ei vaan puhuta - eli sehän toki tarkoittaa, että mitään ei oo tapahtunut ja kaikki on kuin ennen.

Voisin jatkaa pidemmällekin vinkumista ja valittamista, toisaalta kaiken sen vois tiivistää kahteen ajatukseen: muutos on pelottava ja ihmiset on outoja. Eikä mulla ole tällä hetkellä oikein energiaa valittamiseen. Joskus kaikesta voi valittaa pitkään ja hartaasti ja kovaan ääneen, mutta nyt ei jaksa. Jotkut jutut on tyhmiä ja siinä se, ei sille kuitenkaan mitään voi!

tiistai, 15. kesäkuu 2010

Myötätuuli

Kahden päivän vitutus hyvin pitkälti kaikesta mahdollisesta kulminoitui mitäänsanomattomiin hiuksiini. Tänään sit suorastaan apinanraivolla kävin ostamassa hiusvärin ja heitin sen päähäni. Oon ihan tyytyväinen lopputulokseen, ottaen huomioon, etten löytänyt mitään todellatodella kivaa väriä, mut kuitenkin oli pakko joku ostaa. Ensin olin että ÄÄÄ, MITÄ MÄ TEIN, mut nyt alan tykätä näistä ihan kunnolla.

Huomenna kassakoulutus, jännittää. Pääsenkö läpi, löydänkö edes oikean paikan? Periaatteessa mun pitäis päästä läpi, jollain tasolla ymmärrän mitä oon nyt etukäteen lukenut siihen liittyviä materiaaleja, mut silti epäilyttää, tällainen vatipää kun olen.

Lauantaina Myötätuulirockiin! Jahei! Tosin en oo vieläkään päässyt yli siitä, että Ensiferum on vääränä päivänä, ja Viikate. Oisin jostain syystä hyvin palavasti halunnut nähdä ne. Ihh, parempi olla ajattelematta asiaa, muuten alkaa taas kirvellä liikaa. Mut jos ei muuta, niin onpahan lauantaina sitten päivä kivan Maggien kanssa hyvää musiikkia kuunnellen. Tai ainakin musiikkia kuunnellen, siitä hyvästä en oo ihan varma. Tää oli taas näitä "joo, voin mä lähtee mukaan, onks siellä jotain kivaa?" -tapauksia, joita harrastan enemmän kuin ehkä pitäis. Mut on mulla melkein aina silti ollut kivaa, kun oon lähtenyt mukaan ihan vain siksi, kun on pyydetty.

maanantai, 14. kesäkuu 2010

Keskeytys hiljaiseloon

Hiihaa, taas yksi viikonloppu ohi. Tuntuu, että viime aikoina viikonloput ovat olleet sellaista hiljaista oleilua, tää oli pitkästä aikaa taas sellainen viikonloppu, että oli kaikenlaista tekemistä. Tai oikeestaan ei voi sanoa "tekemistä", koska se antaa ymmärtää, että olisin oikeasti tehnyt jotain, koska mitään järkevää en kyllä saanut aikaiseksi. Mut harvinaisen taidokkaasti ehdin paljon tuttuja tavata, tosin vastapainoksi kävin kotona lähinnä vaan syömässä ja suihkussa :D

On taas yhdellä jos toisellakin kaikenlaista ongelmaa, ja oon vähän huolissani niistä. Toisaalta oon myös hiukan pettynyt: milloin kivat, ihanat, hauskat ja vilpittömät ystäväni muuttuivat niin itsekeskeiseksi ja/tai lapsellisiksi? En mäkään täydellinen ole, mutta odotin vähän enemmän näiltä ihmisiltä. Ihmetyttää vaan, mikähän näihin on mahtanut tulla. Tietenkin on sekin mahdollisuus, että tämä kaikki johtuu musta itsestäni, mutta mä koen itse olevan ihan samanlainen kuin aina, mun elämä on ihan samanlaista kuin aina. Joten: mitä on tapahtunut?

Mun välit mutsiin on taas vähän viilentyneet. Eipä sekään täydellinen ole, ja huimaa kehitystä muuten: alan uskoa, että mä yksin en aina ole kaikkeen syyllinen. Kotona asuminen alkaa pikkuhiljaa olla liikaa, mutta taloudellisesti mun ei ole vielä vähään aikaan mahdollista muuttaakaan. Mulla tulee toisinaan ylimielisyyden puuskia, nytkin on sellainen meneillään, ja kuvittelen muuttavani yksin ja olevani tosi itsenäinen ja kaikki sujuu hienosti ja mahtavasti ja kaikki on vaan ihan loistavaa. Onhan tuo ihan kivaa kuvitelmaa, mut en usko, että mun elämä itsenäisenä ja yksin asuvana olis kuitenkaan kovin hohdokasta, oon oikeasti vähän tyhmä.

keskiviikko, 9. kesäkuu 2010

Itsekurin harjoittelua

Olin tänään yhden päivän töissä (kiitos äitini, joka mut sinne järjesti, hehee). Unirytmi meni tossa viikonlopun aikana aivan sekaisin ja nukuin ihan liian vähän, mut oli aivan loistavaa silti ennen seitsemää polkea töihin. Ihan kuin normaalit ihmiset. Ennen puoltapäivää pääsin lähtemään ja koska ei ollut kiire mihinkään ja kiva päivä muutenkin, poikkesin kukkakaupassa ostoksilla (lue: ostin yhden pikkuisen kaktuksen, joka kuulemma onkin tyräkki) ja heippaamassa Maggieta, jonka kanssa olis tarkoitus käydä Sinkkuelämää 2 katsomassa tässä joku päivä.

Ei kerrassaan mitään uutta, ei yhtään mitään! Hirveesti tekis mieli ostella kaikkea jännää ylppärirahoilla, mutta mahdollisesti pitäis säästää ne jotain oikeaa varten. Oikeaa ei ole hillitön shoppailu, kahvilla tai jäätelöllä käyminen tai kaljailu. Oikeaa olis... öö, en tiedä. Tai on mulla oikeastaan kolme vaihtoehtoa: läppäri, matkailu tai muutto. Tää on nyt vähän huono yhdistelmä näitten rahojen kanssa, oon malttamaton ja tuhlaavainen, siis niinä harvoina kertoina kun mulla on rahaa, enkä osaa päätttää, mitä teen. Pahimmillaan lopputulos tästä on se, että ostan jotain turhaa ja älytöntä hätäpäissäni.

Viikonlopuksi tiedossa kaikkea kivaa, toivottavasti toi sää ei tästä muutu. Ois vissiin vähän sadetta luvattu, ihan tyhmää. Tekis mieli ostaa joku kiva kesämekko, nyt kun on viikonlopuksi suunnitelmia, ja nythän ois rahaakin, ei se niin paha voi olla jos vaikka neljäkymppiä käytän yhteen mekkoon... Ja toiset neljäkymppiä yksiin kenkiin... Tai oikeastaan vois toisetkin kengät ostaa... Sit kerrankin kävis kampaajalla ja laittais jotain oikeen hienoa ja erikoista... Ja voinhan mä nyt kunnolla juhlia, kun on vahiteeksi rahaa... Ei mut hei, miks oon käyttänyt kaiken kahdessa viikossa?

Huomaako jostain, että ne ylppärirahat hiukan polttelee taskussa? Ei varmaan oo paras idea mennä katsomaan sitä Sinkkuelämää, sehän on oodi kengille elokuvan muodossa. Aivan varmasti saan hillittömän kenkäkuumeen, johon ei auta mikään muu kuin uudet kengät. ÄRH, mun täytyy saada tämä loppumaan.