Oli vaihteeksi ihan ahkera päivä. Heräsin aikaisin, kävin mummulla siivoamassa ja hain töitä. Hyvä päivän saldo. Etenkin kun sain vähän rahaa siitä siivoamisesta :D Sitä paitsi musta on ihan hauska käydä mummulla. Onhan niissä molemmissa, mummussa ja vaarissa, omat vikansa, mutta on myös hauska jutella niiden kanssa, eikä vain siksi, että ainoana tyttöpuolisena lapsenlapsena oon luonnollisesti aika kehuttu ja pidetty. Kuitenkin mun isovanhemmilla on ikää kutakuinkin 60 vuotta enemmän kuin mulla, ja se tuo keskusteluun ihan erilaisia ulottuvuuksia.

Katselin meidän kirjahyllyä tänään, ja silmiin osui joku faijan armeijakirja, jonka se ilmeisesti sai muistoksi inttiajastaan silloin 40 vuotta sitten. (Vähän luulen, ettei sieltä enää mitään kirjaa saa, vai saako?) Selailin kuitenkin sitä kirjaa, ja oli ihan mielenkiintoista lueskella sitä. Historiassa mua kiehtoo tosi paljon se, miten tulkinnat tapahtumista vaihtelee ajankohdan mukaan. Eiväthän ne toteutuneet teot miksikään muutu tietenkään, mutta niillä on aivan erilainen merkitys ajasta riippuen. Ja sit taas tietyn aikakauden tulkinta jostakin tapahtumasta kertoo aina jotain siitä aikakaudesta itsestään. Sen kirjan selailu oli kuin joku soveltava historian tehtävä: Iida on lukenut oppikirjoista 70-luvun Suomesta yya-sopimukset, Kekkoset ja suomettumiset sun muut, tällainen oli puolestaan 70-luvun alun näkemys Suomesta (tai no, tässä tapauksessa lähinnä sen puolustusvoimista). Esimerkiksi Suomen sisällissota, tai vuoden 1918 sota, mikä nyt ois sit se neutraalein ilmaus, oli tässä armeijakirjassa esitelty vapaussotana. Tosiaan, historia on voittajien kirjoittamaa.

Rupesin sitten kyselemään faijalta, mitä ne kaikki armeijasanat tarkoittaa. En rehellisesti sanottuna ymmärrä ainuttakaan armeijaan liittyvää sanaa. Ehkä mä tulkitsen alitajuisesti, että mikä hyvänsä armeijasana on jotain tylsää ja tarkoittaa vaan jotakin käsittämätöntä pelleilyä, ja lukitsen sillä tavalla aivoni, etten varmasti ymmärrä mitään. Tai ehkä mun ongelma on se, että haluan ymmärtää kaiken liian konkreettisesti. Kyllä mä nyt tiedän, että komppania on joku joukkio niitä sotilasihmisiä, mutta mä tahdon tietää tarkalleen, mitä se tekee, mitä tai ketä siihen kuuluu ja miksi nimenomaan näin. Ja sit kun niitä saman asian hieman eri variaatioilta kuulostavia on miljoona! Komppania, rykmentti, pataljoona, joukkue, öö mitä mitä mitä? Sit kaikki sotilasarvot, ties mitä yli- ja alikersanttia ja everstiä ja luutnanttia ja everstiluutnanttia, AARGH, pää hajoaa kun noita yrittää miettiä! Mokomat.

Ja se pohjimmainen syy, miksi halusin avautua tästä aiheesta, oli kai se, että saatana kun en ymmärrä todellakaan mikä idea tuossa kaikessa on. Oon jo toki kuullut juttua armeijan epäinhimillisyydestä ja miten pitää sopeutua tottelemaan ja olemaan aina jonkun ylemmän auktoriteetin komennettavana ja blahblahblah, mut MITÄ HYÖTYÄ TÄSTÄ KAIKESTA ON? Okei, tein sen oletuksen, että siitä on jotakin hyötyä, koska pääasiallisesti mitä tahansa ihmiset tekeekin, ne tekeekin sitä siksi, että siitä on tavalla tai toiselle jotakin hyötyä. Tai siitä saa jotain nautintoa. Vaikka toisaalta, mistäs sitä tietää, miten kovasti ne jotkut vääpelit nauttii siitä, että saavat komentaa. Ehkä armeijan hierarkisuuden syy onkin se, että ne ylimpinä olevat saavat jotain ihme tyydytystä siitä, että ne on niin paljon muita ylempänä noin sotilasarvollisesti. Ihmisille kuitenkin ylemmyydentunto on aika ominaista. Aivan varmasti kaikki tuntevat joskus jostain asiasta edes pikkuisen ylemmyydentuntoa. Toiset vähemmät, toiset enemmän. Hyvä on, tiedän että armeijassa on oltava selkeät valtarakenteet, muuten koko touhusta ei todellakaan täydessä kaaoksessa tulis yhtikäs mitään, mut luulen että korkeassa asemassa oleminen hivelee joidenkin sisäistä, piilossa olevaa fasisti-sadistia.

Tunnustaudun pasifistiksi, enkä osaa selittää itsellenikään tätä näin intohimoista suhtautumista armeijaan. Tyyliin pisin teksti, jonka oon tänne kirjoittanut, sekin armeijasta! Syynä on mahdollisesti sisäinen fasisti-sadistini, jonka olemassaoloa en myönnä.

Hitto muuten kun on kipeä finni leuassa. Inhottavaa ja sattuu. Mögghhh.