Koulu alkoi taas, mutta vain ööö joku viisi viikkoa, niin sit loppuu Iidalta lukiossakäynti! Toki ne kirjoitukset, mutta höh, ei ne ketään kiinnosta, tärkeintä on ettei tarvitse aamulla herätä ja lähteä jonnekin. Lisäksi jos teen jotain oikeaa samalla (luen kirjoituksiin), ei voi edes väittää, etten tekis mitään.

Oon tosi sekaisin kaiken kanssa. Tulevaisuus on tosi epämääräinen. Mihin opiskelemaan, mihin töihin? Kärsin jostain identiteettikriisistä (aka murrosiän II aalto), milloin se loppuu? Kukaan ei oikein tunnu ottavan tosissaan mua, kun sanon, että oon todella hukassa. Ei siinä mitään, olis vaan mukavaa, jos ois joku ymmärtäväinen ihminen. Se turhauttaa, kun ihmiset luulevat ymmärtävänsä, mutta oikeasti ne eivät tajua ollenkaan. Sanooko ne ymmärtävänsä, koska a) ne luulee ymmärtävänsä, b) vaikka ne eivät ymmärrä, niin ne arvelevat että se kuuluu tapoihin sanoa ymmärtävänsä, c) jotain muuta, mitä? Miksi pitää avata suunsa, jos ei oo mitään järkevää sanottavaa? Se on yksinkertaisesti pahinta, kun ylpeänä luullaan että ymmärretään ja jaellaan mukaviisaita neuvoja, vaikka oikeasti ollaan ulapalla kuin lumiukot.

Välit joihinkin ystäviinkin tuntuu monimutkaistuneen. Aikaisemmin oli sellaista hengenheimolaisuutta ja samaa aaltopituutta, mutta nyt tuntuu, ettei olekaan mitään yhteistä. Ja sit kun ei osaa sanoa, mistä tässä oikein on kyse (tai siis joku mun oma ongelmahan tämä on, mutta jos tietäis mikä, niin eihän mulla mitään ongelmaa oliskaan), yrittää vaan lölliä samalla tavalla kuin aikaisemminkin eteenpäin. Samalla, kun menetän entistä itseäni, menetän jotenkin näitä eräitä ystäviänikin.

Vaikka samapa tuo. Tällä hetkellä hauskanpito on huomattavasti kiinnostavampaa kuin syvällinen itsensä tutkiskelu. Ei oikeastaan voisi edes vähempää kiinnostaa mitkään syvälliset mietteet. Saatan innostua, jos joltain tulee jokin mielenkiintoinen ajatus, mutta viime aikoina ne ovat olleet hyvin vähissä. Joten jos syvällisten pohdintojen rintamalla ei oo mitään uutta, niin turha siellä nyhjätä sitten! Mä en kestä olla paikallani. Haluun koko ajan eteenpäin. Ainoat rutiinitkin ja toistuvat asiat, joista pidän kiinni, ovat sellaisia että ne voivat kehittyä.

All work and no play makes Iida a dull girl.

Yhhyhhyi muuten. Oon koulussa valokuvauskurssilla nyt, enkä osaa käyttää mitenkään mitään järkkäreitä. Noh, sit kun siellä ei ole ketään tuttuani, niin jostain syystä päädyn toistuvasti sellaisen äklön hyypiön pariksi erilaisissa tehtävissä. Siitä tulee ihan mieleen Mean girlsistä se matikkanörttipoika. Se äklö hyypiö on samanlainen limainen ja yksinkertaisesti vain luotaantyöntävä ja vastenmielinen. Sitten kun se on ilmeisesti joku valokuvausasiantuntija, niin se on koko ajan suuna päänä neuvomassa mua. Okei voin myöntää, että joissain jutuissa tarvitsen apua, mutta osaan mäkin ajatella! Jos puhutaan objektiivista jossa lukee 14, vaikken mä ymmärrä mitä se 14 tarkoittaa, niin kyllä mä jumalauta ymmärrän että siinä 14 lukee! Ja pitäis sormet omalla puolellaan, tänäänkin se näytti siitä mun kamerasta kaikenlaista, ja osui mun sormiin omillaan. Joku raja, kiitos. Ollaan tuntemattomia, riittäis että osoittais koskematta mun sormiin! Ja vielä kun se on niin iljettävä. Minun, joka en edes ole väkivaltainen tai mitään, tekisi mieleni huutaa sille NÄPIT IRTI JA SORMI POIS TAI NYRKILLÄ NAAMAAN LEIMATAAN perkele. Urgh. Voisin ripustaa sen nilkoistaan kattoon vuorokaudeksi roikkumaan ilman ruokaa. Ajatteleekin sitä, niin menee kylmänväreet selässä.