On kyllä jotenkin niin klassista. Mietin itsekseni yksin, kuinka vaikeita ihmiset osaavat olla. Sitten alkaa ärsyttää kun ne ovat vaikeita.

En ole hyvä ottamaan vastaan rehellisiä totuuksia, mutta tällä hetkellä tuntuu, että mieluummin suora ja rehellinen kuin sellainen, josta ei ota mitään selvää. Tai no, voihan olla, että saisin rehellisen selityksen ihmisten vaikeudelle, jos kysyisin. Kuitenkaan missä tahansa milloin tahansa ei voi täräyttää: "Mitä helvettiä sä nyt sitten oikein ajattelet musta ja mitä mun sun kanssas pitäis tehdä?"

Tai sitten teen itse asioista vaikeita. Yleensä joo, mutta nyt erään tietyn suhteen mun käytös ei kai ole mitenkään vaikeaselkoista ollut. Entä jos se onkin, ja sitten tämä toinen käyttäytyy mutkikkaasti kuvitellessaan mun käyttäytyvän mutkikkaasti? Miksi joistain ihmisistä on niin vaikea saada mitään irti, vaikka ne näennäisesti olisivatkin tosi avoimia ja ulospäinsuuntautuneita? Kun yrittää miettiä, mitä niiden päässä liikkuu, huomaakin, että eihän niistä saa mitään selkoa. Huijaavat mokomat.

Pöh, oon niin huono kaikissa ihmissuhdetaktikoinneissa. Tähän asti oon rämpinyt eteenpäin olemalla oma itseni, juuri niin kuin pitääkin kaikkien lehtien mukaan, mahtavaa Iida, mutta eipä tällä kyllä pitkälle olla pötkitty. Ihmiset vaan säikkyy mua, kun olen oma itseni. Oon kyllä sitä mieltä, että oma itsensä pitää olla, mutta joissain tilanteissa pieni taktikointi ei haittaa.