Oon ollut vähän sukset, monot ja sauvat ristissä erään ystäväni kanssa, ja nyt luullakseni selvitettiin asiat. Että nyt jatketaan samaan suuntaan samaa latua. Oon tosi iloinen siitä. En oo erityisen ylpeä tästä episodista, mutta oon iloinen että ystävänikin tuli siihen tulokseen että ystävyys on tärkeämpää kuin ulkopuoliset asiat. Ja tiedän, että vaikka nyt saatiin kaikenlaista pois hampaankoloista (miksi puhun tästä asiasta vertauskuvallisesti? Sukset ja hampaankolot?), niin ei meidän välit nyt yhtäkkiä maagisesti oo tismalleen niin kuin ennen, eikä niistä varmaan tulekaan samanlaisia. Mutta eikös sanota, että mikä ei tapa, vahvistaa? Jos tämä ei tappanut meidän ystävyyttä, niin ehkä se vahvistaa, niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin, että välirikon partaalla tasapainoilu vahvistaisikin ihmissuhdetta. Mutta mä ainakin otin tästä opikseni, en aio tehdä samoja virheitä toista kertaa.

On tuntunut tosi solmuiselta viime aikoina, stressiä koulusta ja ihmissuhdeongelmia (tai oikeastaan siis yksi suuremman luokan ongelma), mutta nyt kaikki tuntuu selkenevän. Kai se aina menee niin, että asiat järjestyy. Sitä ei vaan pysty uskomaan, kun möyrii itsesäälin mutapohjassa.