Äkillinen, yllättävä itsensä ja olonsa hyväksi kokemisen hetki, pakko ottaa siitä kaikki irti.

En mä oikeasti ole vastenmielinen. En ole. Vaikken mä miellyttäis kaikkia, miellytän ilmeisesti kuitenkin niitä tärkeimpiä ihmisiä, ei ne muuten mua jaksais katsella. Mulla on kaikkea mitä tarvitsen. Toki mussa on ne vähemmän viehättävätkin piirteet, mut oikeesti, kaikissa on! Saa olla huonojakin puolia. Ei olis normaalia, jos niitä ei olis. Kliseistä joo, mut tällä hetkellä uskon, et ne täydellisimmät ihmiset ei oo suinkaan niitä virheettömimpiä, vaan niitä, jotka on sinut virheellisyytensä kanssa.

Mikä huikaiseva tunne. Olo on hyvä, tunnen et oon joku, mulla on oikee identiteetti ja minuus ja tykkään olla minä ja en haluis olla kukaan muu. Ei mun tarvitsekaan olla kukaan muu, ihan hyvä näin. Uskomatonta. Milloin viimeksi näin?

Tuntuu niin hyvältä et ihan itkettää. Miten mä saisin tän olotilan säilymään?