Välillä tuntuu että mun pään sisältö on hyvin outoa, eikä välttämättä sillä hyvällä tavalla outoa. Oon ehkä vähän ailahtelevainen eikä mulla ole aavistustakaan, mitä sitten kun oon iso. Sitä paitsi en ole edes ihan varma, tuleeko musta koskaan isoa, se on niin epäuskottava ajatus.

Haluisin lähteä jonnekin baariin, missä voi tanssia ja juoda (baari jossa voi juoda - hienoa) ja sillai. Ehkä lähinnä tanssia ja pikkuisen juoda. Ostin just kirppikseltä sellaiset kengät, jotka ihan selvästi oikein huutaa: "Iida, mene baariin ja laita meidät jalkaan!" Mutta näin sunnuntai-iltana täytyy tyytyä ajatukseen että saanhan sentään laittaa ne kouluun jalkaan.

Aika harvoin löydän kirppikseltä mitään kenkiä, mutta ne harvat, jotka löydän, ovat kyllä todellisia helmiä. Esimerkiksi ne korkkarit, joilla tanssin wanhoissa, ostin kirppikseltä ja ne ei hiertänyt eikä mitään. Kirppikset on varsin hyvä keksintö. Loistavaa. Kivaa, ainutlaatuista (enemmän tai vähemmän), ja halpaa sälää. Ja ekologistakin vielä.

Mun kyllä tosissaan pitäisi lakata ajattelemasta liikaa. Teen kaikesta niin vaikeaa ja liika ajatteleminen saa mut vainoharhaiseksi. Tosin tuskin vainoharhaisuudesta pääsen eroon ikinä vaikka en ajattelisi ollenkaan koko loppuelämäni aikana. Epäilen vähän, että oon niin perussählä, että lopputulos kaikessa mitään on sama, ajattelin tai en. Mutta oon aika hyvin hyväksynyt sähläyden itsessäni ja se osa minua. En voi kyllä sanoa että olisin oppinut hyväksymään itseni, siis tyyliin tällainen olen, ota tai jätä, mutta joitain yksityiskohtia.