Jälleen yksi lauantai-ilta kotona. Tekis mieli lähteä jonnekin, tehdä jotain, mutta ei oo oikein mitään. Inhoon sitä, kun kökötän monta lauantaita ja perjantaita peräkkäin kotona. On kiva olla välillä kotona, jos on monena viikonloppuna peräkkäin ollut jossain, mutta nyt en oo pariin kolmeen viikkoon ollut missään, ja mökkihöperöityminen alkaa. Kävin kyllä kahvilla/yhdellä kaverin kanssa, mutta ei sitten saatu aikaan mitään jatkotekemistä. Baariin ois kiva lähteä, mut sinnekin menis taas ties kuinka paljon rahaa, ja olis kiva tän kuukauden aikana tehdä muutakin kuin käydä kerran baarissa.

Joillain on kauheasti tuttuja ja niillä on aina jotkut pippalot tai muut illanistujaiset, joihin ne voi itsensä kutsua. Mulla on ne muutama kaveri, joiden kanssa yleensä lähden johonkin, ja ne on kaikki nyt jossain omilla teillään.

Joskus ajattelin, etten tykkää isoista porukoista, mutta oon huomannut, että tykkään. Se vain riippuu niistä ihmisistä, joita siinä porukassa on. Mä en vain yksinkertaisesti tykkää tietyntyyppisistä ihmisistä. En oikeastaan osaa määritellä sen paremmin, millaisia ne ihmiset ovat, joista en tykkää, kuin sitä, millaisista tykkään. Joistain en vain tykkää ja toisista tykkään. Lukiossa on esimerkiksi yksi porukka, jonka seurassa satunnaisesti olen, ja niistä en tykkää. Ei erillisinä yksilöinä eikä porukkana. Ainoa asia, joka minua ja tätä porukkaa yhdistää, on pari yhteistä kaveria. Mutta nyt kun asiaa mietin, niin sellaiset kaveriporukat, joissa oikeasti viihdyn, eivät ole kovin isoja. Kenties kun enempää mukavia ihmisiä ei ole löytynyt, heh heh hee.

Onneksi ensi viikonlopuksi on tiedossa ohjelmaa. Lohdullista ajatella sitä. Tuntuu kuin oisin vanki. Ja tällä kertaa kyse ei ole siitä, että olisin vaan odottanut, että joku pyytää mua jonnekin, mutta kukaan ei pyydäkään. Kovasti kyselin kaikilta, josko keksittäis jotain tekemistä, mutta ei saatu aikaan sellaisia kaikille sopivia järjestelyjä, joten ei tehty sitten yhtikäs mitään. Höh. Ensi viikonloppua odotellessa.