Olin perjantaina yhden tutun synttäreillä, ja oli hauskin ilta pitkään aikaan. Seuraavana päivänä oli kyllä myös hirvein krapula pitkään aikaan. Ehkä näillä voi olla pieni syy-seurausyhteys, mutta luulen, että mulla olis ollut hauskin ilta pitkään aikaan, vaikka olisin jokusen lasillisen vähemmän juonutkin.

Enkä edes saanut laskuhumalassa mitään itselleni hyvinkin tyypillistä angstikohtausta. Oli koko illan hauskaa. Ei ollut aamullakaan mitään morkkista: sekin aika erikoista. Onnistun aina kehittämään itselleni jostain morkkiksen, jos en muusta, niin sitten siitä, että käytin taas rahaa juomiseen.

Oon tosi yllättynyt siitä, että se yksikin, jonka olin nähnyt öö kaksi? kolme? kertaa aiemmin, muisti jopa mun nimen ja puhuikin mulle. Yllättynyt ehkä siksi, että saatoin vähän pelätä sitä, kun se vaikutti juuri sellaiselta ihmiseltä, jonka olen tottunut sivuuttamaan mut hyvin tyynesti. En osaa selittää sitä: jostain syystä tietynlaiset ihmiset tuntuvat suhtautuvan muhun hirveän välinpitämättömästi. Eipä sillä, ne on yleensä juuri niitä ihmisiä, joista mä en pahemmin välitä itsekään, joten ehkä siinäkin vikaa löytyy molemmista osapuolista. Mutta siis se karkuteille lähtevä pointtinihan oli, että tämä vähän tuntemattomampikin sälli vaikutti oikein mukavalta ja tultiin hyvin juttuun mun pelonsekaisita ennakko-odotuksista huolimatta.

Lisäksi yhden kaverin poikaystävä, johon oon suhtautunut ehkä aiheellisestikin vähän epäilyksellisesti, vakuutti mua siitä, että ehkä se on sittenkin tämän kaverini arvoinen. Tosin tämä poikaystävä sanoi itsekin, että se on muuttunut tavattuaan kaverini, ja hyvä niin. Vaikken oo tätä kaveriani tuntenutkaan kovin pitkään tai mitään, niin silti voin sanoa, että se on kyllä ainut laatuaan ja ansaitsis parhaan mahdollisen ihmisen itselleen eikä ketään huonompaa. Ja olin siis ollut vähän huolissani tän tytön poikaystävän hivenen verran epärehellisistä taipumuksista, mutta kovasti poikaystävä väitti, että ne taipumukset ois haihtumassa pois. Parempi sen poikaystävän olla kyllä tosissaan, sen vaan sanon.

 

 

Ottaisiko joku eräs minut kiinni kun tipun korkealta? Eeeeeeeeeeeeee kun tietäis. Luulen että ei, mut mut put mut put put put.