Psyka lähti E:nä! Ahahahaha! E! E! E! E! E! E! E! Miettikää E! Oon nyt sekä tosi tyytyväinen itseeni että tosi täynnä itseäni. Ei voi muuta sanoa. Tein kyllä töitä sen psykan kanssa, sen voi sanoa. Enkä melkein uskaltanut mennä kysymään, miten tää nyt sit menikään. Pakotin, tai no joo, ei voi sanoa että pakotin, mutta tarvitsin kaverinkin henkiseksi tueksi mukaan, kun jänskätti.

Tää on niin klassista minua: itken että buuhuu, meni huonosti, oon surkee, ja sitten menikin aivan loistavasti ja oon sillai kuka on paras. Kärjistetysti. Okei tää meni hyvin, ei oo mitään takeita että kaikki muukin menisi.

Mutta tärkeintä: PSYKA LÄHTI E:NÄ!

Outoa, että tuntuu jotenkin tyhjältä. Tässä tää nyt sit oli. Oon tottakai aivan helvetin tyytyväinen, mutta toinen puoli on vaan että blah, mitä sitten, meitähän ei ihan todella oikeastaan kiinnosta mikään mitä sinä oot tehnyt. Miksi? Miksei meitä kiinnosta? Miksi tyhjältä? Munhan vaan pitäis olla yhtä suurta riemua. Se toinen puoli on, mutta mikä sen toisen puolen ongelma sitten on? Etenkin kun mun jalat ei oo halvaantuneet tai vaarassa halvaantua. Oon kyllä iloinen siitä, tai ainakin se ei-ilonpilaajapuoli on. Pöh, aina jonkun pitää olla hankala.