Oon harrastanut hitusen introspektiota ja tullut seuraavanlaiseen johtopäätökseen: on ihan jees, jos hyville ystäville ei tarvitse esittää turhan vieraskoreaa, mutta rajansa kaikella! Varmaan kaikilla on joku yksityisyysraja, voi olla ehkä vähän häilyvä tai vaihteleva, mutta kuitenkin se on. Sellainen raja, että sen sisäpuolelle kuuluvat asiat haluaa pitää itsellään eikä tahdo jakaa niitä kenenkään kanssa. Tämä ei vielä ole se mun johtopäätös, vaan pelkkä johdanto. Se varsinainen älynväläys (joopa joo) tulee tässä: on perseestä, kun kuvitellaan, että ystäviä kun ollaan, voidaan levittäytyä kokonaan toisen alueelle. Jos ois nyt vaikka sellainen tilanne, että oltais lähdössä baariin ja yhdessä vähän laittauduttais ja aloiteltais samalla. Mä ainakin ahdistun ja nihkeennyn siitä, jos se toinen, miten hyvä ystävä tahansa se oliskin, tulis vaan muitta mutkitta mun meikkipussille tai alkais availla vaatekaapin ovia siinä toivossa, että löytyis jotain kivaa päällepantavaa. Ei siinä mitään, kyllä mä voin jollekin hyvälle ystävälle meikkejäni tai vaatteitani lainata, mutta se, että toinen kuvittelee, että sen ei tarvitse kysyäkään, koska "no hei kamoon, me tunnetaan näin hyvin". Yksityisyys ohoi? Toisten henkilökohtaisten asioiden kunnioitus ohoi? Mä ainakin haluan pitää sen yksityisyysrajan oli miten hyviä ystäviä tahansa, ja pidänkin. Argh, suututtaa pelkkä ajatuskin. Niin, kun oikein lietson itseäni tähän. Mutta perkele, en mä halua kaikkea jakaa!

Toinen juttu, mistä riittää valitettavaa, on tuijottaminen. Miksi ihmiset tuijottavat? Näytänkö mä niin hassulta jotenkin? Musta tuntuu, että melkein minne tahansa meneekin, niin aina joku tuijottaa. Se on äärimmäisen häiritsevää, tulee sellainen olo, että nyt hiukset sojottaa hassusti tai paidassa on hillotahra tai kengänpohjassa vessapaperia. En oikeasti usko, että mussa olisi kovinkaan paljon tuijotettavaa. Ei mussa ole mitään niin erikoista - vai onko? Enkö mä itse vain huomaa sitä? Kerran yksikin mies kääntyi kaksi tai kolme kertaa katsomaan mua, kun kuljin sen ohi. Miksi ihmeessä? Tääkin on asia, jota mun on vaikea ymmärtää. Eikä se tuijottaminen todellakaan ole sellaista hyvää tuijottamista, pikemminkin hämmästynyttä: miten toi on tollainen? Erityisesti yhdellä tietyllä kaveriporukalla kun menee, niin tuijottajia riittää. Tiedän, ollaan melkoisen erikoisen näköinen joukkue, mutta on niitä kummallisempiakin tapauksia, ihan totta. Mitä ihmisten päässä oikein liikkuu?