Meumeumeu, töitä töitä, ei päällisin puolin mitään muuta. Töiden lisäksi... öö, en tiedä, ja sunnuntaina ei sitä itse asiassa edes pitäisi miettiä. Pitkään luulin, että sunnuntait on huonoja ajattelupäiviä krapulan takia, mutta tänään en oo krapulassa eikä ajattelu silti suju. Sunnuntai kerta kaikkiaan on jostain syystä niin onneton väsymyspäivä, ja väsymys tuo mukaan vitutusta ja itsesääliä. Noiden tunteiden vallassa ei tosiaankaan pääse missään mihinkään hyvään lopputulemaan.

Niin, epämääräistä on. On yksi jos toinenkin, joista en saa mitään selvää. Itse asiassa parikin tapausta, joissa mietin, voinko mä luottaa tähän ihmiseen niin paljon, että voitais olla ystäviä ihan oikeasti. Sitten on näitä, joiden pärjääminen itsensä ja muiden kanssa huolestuttaa. Bääm, yhden ystävän yllättävä paljastus syömishäiriöstä oli aika paha ja toisen paljastus pitkän suhteen epäilemisestä (mikä on kai ihan normaalia kuitenkin pitkässä suhteessa? Miettiä, onko se sitä, mitä oikeasti tahtoo? - Mutta kuitenkin huolestuttaa), ja en tiedä, miten voin auttaa. Aika pitkälti tosin sellaisia asioita, joissa kukaan ulkopuolinen ei voi auttaa. Voi kuunnella ja olla olemassa silloin kun tarvitaan, mutta tuon parempia ideoita mulla ei ainakaan ole.

Öäää, tuntuu vaan, etteivät mitkään ihmissuhteet ole enää mutkattomia. Jopa ne kaikkein vankimmat ja vakaimmat, nekin ovat solmuisia ainakin jossain pinnan alla muka huomaamattomasti, vaikka se on varsin huomattavissa, siitä ei vaan puhuta - eli sehän toki tarkoittaa, että mitään ei oo tapahtunut ja kaikki on kuin ennen.

Voisin jatkaa pidemmällekin vinkumista ja valittamista, toisaalta kaiken sen vois tiivistää kahteen ajatukseen: muutos on pelottava ja ihmiset on outoja. Eikä mulla ole tällä hetkellä oikein energiaa valittamiseen. Joskus kaikesta voi valittaa pitkään ja hartaasti ja kovaan ääneen, mutta nyt ei jaksa. Jotkut jutut on tyhmiä ja siinä se, ei sille kuitenkaan mitään voi!