Dipdapdipdap, työjutut alkaa selkiytyä. En tiedä vielä, minne loppujen lopuksi päädyn oikeasti töihin, mutta se on varmaa, että edes johonkin. Oon tosi tyytyväinen tänhetkiseen tilanteeseen, kun voin vielä edes hetken olla ihan rennosti. Vaikken mä nyt mitään teekään, niin jossain kohtaa saan jotakin kuitenkin.

Kulutin tänään kiitettävän osan päivästä kahvilla ja hese- ja mäkkiläskeillessä. Olin sopinut, että meen yhden kaverin kanssa kahville, mut tulikin muutamia tuttuja ja (minulle) tuntemattomia vastaan. Huomasin taas, että oon erittäin rajoittunut noin sosiaalisessa mielessä enkä osaa small talkia. Toisaalta oon vähän että mitä vittua, etkö sä nyt millään pysty olemaan normaali, mutta toisaalta minkäs sille mahtaa. Kuitenkin on ihmisiä, jotka taitavat pitää minusta ihan tällaisena epänormaalina, jonka verbaalinen lahjakkuus on hyvin ajasta, paikasta ja seurasta riippuvaista.

Kaikki on hyvin. Lisäksi tuntuu, että oon oikeasti saattanut pikkuisen oppia jotakin. Kuten että kaikkea paskaa välillä tulee niskaan, mutta siitä selviää. Pitää vaan itse nähdä vaivaa sen eteen. Toki oon ollut tietoinen tästä elämän ikävästä tosiasiasta, että kukaan muu ei tee juttuja valmiiksi itselle, mut ymmärrän sen oikeasti vasta nyt. Ja joo, saatan olla hemmoteltu pentu, kun tajuan tuon vasta 19-vuotiaana, mut parempi varmaan myöhään kuin ei milloinkaan. Ei mulla tätä aiemmin ole mitään isompaa vaikeutta ollut, oon vaan soljunut virrassa eteenpäin ja tuntuu, että vasta nyt alan oikeasti tehdä jotakin elämässäni.