En oikein tiedä, mitä tekisin, että saisin ajateltavaa ja puuhastelua. Haluisin löllähtää itsesäälin ja muun angstailun syövereihin, mut jos sen teen, niin mistään ei varmasti tuu mitään. Nyt ei oikein olis aikaa millekään sellaiselle.

Mut perkele. En pysty keskittymään, ahdistaa ihan kummallisina hetkinä kummallisista syistä tai kokonaan ilman syytä, mikään ei kiinnosta tai huvita. En tajua, miten aina tuun tähän. Sitä kestää aina aikansa, sit se menee ohi ja mä oon taas ihan... no sellainen joku normaali, neutraali nyt ainakin. Mietin, et mulla ei välttämättä oo syytä epäillä murrosiän II aaltoa nyt sitten kuitenkaan, mut en tiedä, mistähän löytäisin uuden syyllisen tähän. Hormonit? Niistä ei kuitenkaan tiedä mitään, paitsi että sekottavat pään. En oikein osaa itsekään ymmärtää, mistä tässä on kyse. Tiedän, et pitäis ryhdistäytyä, mutta tuntuu etten millään yksinkertaisesti pysty.

Siksi että silmäsi yhä ovat hellät
sinun on hylättävä minut yhä uudelleen
kuin tapettaisiin
yhdeksänhenkistä kissaa

- Kyllikki Villa

Tasapainoilua jaksamisen ja vajoamisen välillä. Väärät ajatukset vie tosi helposti aivan väärille teille.