Jotkut asiat nostaa niskavillat pystyyn, herättävät tunteita joita ei itse koe hallitsevansa, jonkinlaista jännitystä ja odotuksen tuntua. Samaan aikaan pelottaa ja haluaa lisää. Tuntuu, että se on jotain sellaista, ettei kukaan pystyis kontrolloimaan sitä, että se on jotain melkein yliluonnollista, mutta silti se onkin jotain ihmisen aikaansaamaa. En oikein osaa edes kuvailla sitä. Se ei oo negatiivista, muttei positiivistakaan, ja kaikkein vähiten neutraalia. Se on kuin ois jonkin korkean rakennuksen katolla ja katsois alas: pitäkää musta kiinni tai mä lennän. Siinä on jonkinlaista kaipausta turvaan, mutta samalla toisaalta haluais vaan päästää irti ja tiputtautua ja tuntea ilmavirran kun putoaa kiihtyvää vauhtia. Se on jotain outoa levottomuutta, ei pysty pysymään paikallaan eikä keskittymään mihinkään.

Mulla niskavilloja nostattaa eniten tällä hetkellä
1) Quayn veljesten Institute Benjamenta, erityisesti Can you hear me -kohta
2) Sentencedin No one there
3) Nabokovin Naurua pimeässä
4) moottoritiellä pimeässä ja liukkaalla ajaminen
5) uppoutuminen johonkin hyvin henkilökohtaiseen maalaukseen

 

Ja jostain syystä liitän tohon tunteeseen sen yhden ihmisen, joka on askarrellut mun mielessä viime aikoina.