Päivärytmi on ihan sekaisin. Kiitos sen ylimääräisen vapaapäivän keskellä viikkoa.

Aika outoa, että mä juon hyvin harvoin, mutta nyt oli vaan joku kaks päivää väliä. Vappuaattona tietysti, ja sitten eilen. Oli pari kaveria meillä ja laitettiin ruokaa ja juotiin boolia oikein laseista ja tälleen kaikkea kivaa. Oli tarkoitus olla ihan vaan kolmistaan, mutta sitten jostain syystä meille tuli niiden mun kavereiden kavereita, joita en tuntenut (vaikka toisen niistä olin kuulemma tavannut jossain illanistujaisissa aikaisemmin).

Oli ihan hauskaa ja ne joita en tuntenut oli ihan hauskoja. Mä oon tottunut siihen, että kun on pari tuttua ja niiden tuttuja, joita en tunne, niin tungen vaan siihen mukaan keskusteluun parhaani mukaan. Ei ne tuntemattomat ikinä mitenkään noteeraa mua. Nyt ne jopa puhuivat mulle, minkä takia mä olin vähän noeinytvaivaantunut mutta ehkä epävarma. Toinen niistä jopa pyysi mun numeron. Tosin se oli humalassa, mikä selittää nojoseinytkaikkea niin ainakin aika paljon.

Vaikka jos ne olisivat tehneet niinkuin kuuluu eli eivät olisi mitenkään huomioineet mua, olisin mököttänyt ja ollut silleen että aha kukaan ei rakasta mua ja oon oikeestaan aika läskikin. Eli parempi kai sit näin päin kuitenkin, vaikka meninkin ihan hämmennyksiin.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä hauskaa (vaikka onkin sellainen olo että aargh, mitä kaikkea suustani päästinkään, tai no ei kyllä itse asiassa pahemmin). Porukat sais lähteä useammin reissuun ja jättää mut yksin kotiin :D