Koeviikko ohi, tänään oli viimeinen koe. Ja huomenna alkaa taas uusi jakso. Koulu on rasittavaa.

On hirveän helpottunut olo. En edes tajunnut miten stressaantunut olin koeviikosta ennen kuin vasta nyt. Mulla on joku tosi outo juttu, etten ikinä saa luettua päivällä, vaan vasta illalla pystyn keskittymään, minkä takia säntäilen päivät ympäriinsä ja vingun kun en ole lukenut, ja sitten puoli yötä juon kahvia ja luen. Nukun aivan liian vähän ja juon entistä enemmän kahvia pysyäkseni hereillä.

Elämä on ironista. Todella. Yleensä se ei naurata sillä hetkellä, kun tajuaa miten ironista kaikki onkaan, mutta jälkeenpäin se kyllä naurattaa. Jälkeenpäin monen, monen, monen vuoden kuluttua. Mutta että elämä on ironista ja kieroutunutta.

On hassua, miten pienetkin asiat vaikuttaa valtavan suurilta ja merkityksellisiltä. Kaikki mokat, tyhmät asiat, joita tekee. Vaikka tietäisi, ettei jollain asialla ole yhtään mitään väliä, silti se asia tuntuu joltain maailman tärkeimmältä. Pitäisi nähdä asiat todellisessa mittakaavassa, miten sillä ei ole väliä, jos kaadun koulussa portaissa, kun saan sentään käydä koulua...

Pöh. Vihaan tuollaista. Noita suuria elämänviisauksia ja kaikkea sellaista tyyliin olepa kuule iloinen siitä mitä sinulla on, on miljardeja ihmisiä joilla ei ole puoliakaan siitä mitä sinulla on. KIITOS minä tiedän sen.