Oon vähän vittuuntunut mun huoneeseen; täynnä kaikkea ihme sälää, jolla en tee mitään. Pitäis vaan tylysti ottaa joku päivä tavoitteeksi heittää aivan kaikki ylimääräinen roskiin tai kirppikselle tai ihan minne tahansa. Esimerkiksi kirjahyllyn päällä mulla on käsittämätön määrä tavaraa, joka on kutakuinkin "vuosia rikki ollut herätyskello, jota ei voi heittää poiskaan, kun se on niin söpö" -luokkaa. Ainoa, melko laihahko lohtu tässä tilanteessa on, että ennemmin tai myöhemmin muutan täältä pois - siinä sitten käy samalla läpi kaiken eikä varmasti perkele yhtään mitään turhaa raahaa lopun elämäänsä mukana! Tosin se muuttokin on ikävä kyllä niin kaukainen ajatus, että tää tilanne on yksinkertaisesti masentava.

Kaipaan kesää. Kesällä ei ois mitään ongelmaa, mitkä kengät laittais sinne tupareihin (juu, päätin mennä sinne). Mulla on yhdet ihan nätit talvisaappaat, joissa on vähän korkoa, mutta en mä niitä kehtaa laittaa, ne alkaa olla jo sen verran kärsineet. Mitään maihareita tai feikki-Uggeja en halua ajatellakaan hameen tai mekon kanssa. Siinä olivat vaihtoehdot sitten. Toki voisin ottaa korkkarit mukaan ja vaihtaa siellä, mutta sekös vasta idioottimaista olisikin, jos ne on vain ihan tavalliset pippalot, joissa aiheena nyt vain sattuu olemaan se, että toinen on just muuttanut uuteen kämppään. FB tiesi kertoa niistä tupareista sen verran, että vajaa parikymmentä on tulossa ja vähän päälle parikymmentä mahdollisesti tulossa. Paljon ihmisiä siis, ainakin mun mittapuulla. En tajua, mitä syytä mulla on olla epävarma tästä, oon aikaisemminkin ollut pippaloissa, joissa on noin kaksi tuttua. Mut nyt ne tututkaan eivät ole kovin tuttuja... Mut ihan sama, ei saa olla suppee ja tylsä vaan pitää tehdä kaikkea mihin on mahdollisuus. Tai ehkei ihan kaikkea, mutta kaikkea ei-typerää nyt ainakin. Se on mun uusi elämänfilosofia.

Tää päivä onkin mennyt hissaa lueskellessa ja kahvia ja teetä ja vadelmakeittoa hörppiessä. (Sallin tän kirjoittelun itselleni sen varjolla, että kirjoittaminen kuin kirjoittaminen käy harjoituksesta äikkää silmälläpitäen.) Esseekokeeseen tosiaan kun on vain se yksi ainut viikko aikaa. Vähän iiks, mut en usko, että mulla mitään hengenhätää on. Oon kuitenkin kirjoittanut aina ihan kohtuullisia esseitä kursseilla, jotain 45-50 pisteestä ylöspäin abikurssillakin. On vaan toi hissa, joka stressaa. Haluisin kuitenkin sen E:n, mut luulen, että M ois realistisempi kuvitelma, mut sit tulee kuitenkin se ajatus, et entä jos nyt luenkin sit kumminkin tosi ahkerasti? Sopii yrittää joo.

On vähän ikävä viimesyksyistä kaveriporukkaa, jota näin tosi paljon ja oli tosi kivaa. Ei ne ihmiset varsinaisesti minnekään ole menneet, mutta sillä yhdellä on se karmea poikaystävä ja koko tilanne tuntuu jollain tavalla menevän entistä enemmän solmuun, vaikka itse asiassa kyse on vain siitä, että mikään niistä parista varsin simppelistä ratkaisumallista ei tunnu hyvältä. Ja se yksi, se etäinen/ei-etäinen, sekin on ollut ihan fyysisestikin etäinen, kaipa sillä on oma elämäkin (ajatella). Tosin epäilen, että se on tajunnut, että mä olen aivan hirveä ja säikähtänyt ja välttelee nyt. Aika ikävää, jos se ei voi nähdä kivoja ihmisiä sen takia, että yksi on aivan kamala... Tosin niinhän se kyllä on sen ystäväni ja sen karmean poikaystävän kanssa: me ei olla nähty vähään aikaan, kun se karmea poikaystävä seuraa joka paikkaan perässä.